Toissapäiväisellä lenkillä puhistettiin Sinnulin kanssa tietä tuulen pudottamista oksista. Sinnan mielestä parhaalla kepillä myös reviteltiin vähän ja otettiin muutama nouto.

 

 

Eilen lenkillä oli sen verran kuuma, että hanskat olivat vähän turhat. Tuli niitä siinä kannellessa mieleen tehdä pudotetun esineen noutoa! Aiemmin ollaan tehty vain kerran puolitoista vuotta sitten holskuleirillä ja silloinhan se meni vielä ihan esineellä leikkimiseksi Tällä kertaa sujui! Tiia pudotti Sinnan huomaamatta hanskan tielle ja käveli noin 20 metriä ja kutsui Sinnan lähellä käskyn alle. Käännös kohti hanskaa ja esine-käskyllä lähetys (tuohon pitäis varmaan olla eri käsky kuin esineruutuun, mutta putos-käsky ei todellakaan ole Sinnalle vielä tuttu). Hyvin lähti ja toi! Hanska toki näkyi varmaan aika heti jo juostessa Sinnalle. Toinen tehtiinkin vähän vaikeampana myöhemmin lenkillä lumesta umpeutuneella polulla. Noin sama matka, mutta ei lähetyksestä näköyhteyttä esineelle, kun mäki oli välissä. Yhtä hyvin tämäkin, laukalla esineelle ja takaisin

 

Naapurit alkoi jo eilen paukutella jonkinnäkösiä raketteja. Ekoille pamauksille Sinna haukkui, muita saattoi vähän kuunnella korvat hörössä, mutta ei sen kummempaa. Varmuuden vuoksi ei kuitenkaa laskettu iltalirulle yksikseen, vaan Arto käytti hihnassa.