Kehnot kännykkäkameran kuvat kertokoon, että Sinna pääsi aamulla lammasaitaukselle leikkimään Lyyti-tervun kanssa. (Kuvissa Sinna ihan naama irvistyksessä, kun suussa on keppi.) Lyytin omistaja myös viskoi Sinnalle keppiä, joka yhdellä heitolla hävisi Sinnan näkyvistä. Tiia lähetti Sinnan hankeen etsimään ja keppi löytyi ja kiikuttui Tiialle ja namia palkaksi. Tulipahan siis mieleen, että esineruutuakin voisi piiitkästä aikaa harrastella.

 

 

Pientä kotitottista otettu tänään ja eilen ja iltaruualla meni seuraamiseen testiin myös seminaarissa opittu "polvien niiaus" perusasennossa ennen kuin lähetään liikkeelle, mikä kyllä Sinnalla toimi aktivoimiseksi