Hollannikkaat ja tuulimylly Penttilän perinnepihalla

 

 

Perjantaina ja lauantaina kävi paljon porukkaa kaffeella: perjantaina enimmillään kuusi ja lauantaina enimmillään 14. Koirat ottivat vieraat vastaan metakoimalla, mutta rauhoittuivat heti, kun vieraat "uskaltautuivat" sisälle asti. Koirat oli molempina päivinä väsytetty hyvin aivotyöllä (pikkutottista) ja lenkkeilyllä+uinnilla, niin varsin oli unista rakkia vieraiden olo ajan (ja muutenkin ovat rauhoittuneet hyvin päivä päivältä). Lauantainakin kun 14 vierasta + myö oli ahtautunut meiän olkkariin niin Ykä vaan kellotteli selällään "ihmispiirin" keskellä, josko joku välillä vähän rapsuttais. Sinna oli vetäytynyt vähän rauhallisempaan paikkaan eli eteiseen myös kellottelemaan selällään, jotta saa vierailta varmasti viimeiset heipparapsutukset Tyty makoili jopa niin reteesti käytävän poikki, että Arton äitikin, kun jalallaan olisi pyytänyt neitiä vähän väistämään, niin joutui kirjaimellisesti työntämään Sinnan pois edestä, kun hurtta makasi edelleen käpälät kohti kattoa Ai niin mitä pidättyväisiä holskuja?

 

Nätiltä näyttäminen on väsyttävää puuhaa Kuvia sarjassamme: petiin mahtuu myös kaksi holskua..

 

 

 

Tänään käytiin Popekon pelastusjälkikokeen tottisosuudessa auttamassa: Arto ampujana ja Tiia henkilöryhmässä. Olipa kiva nähdä ekaa kertaa palveluskoiraliiton pelastuskoirakokeen tottista! Pelastuskoiratottiksessa liikkeiden järjestys arvotaan kullekin koirakolle. Toinen koira on paikkamakuussa, kun toinen koirakko suorittaa arvotussa järjestyksessä seuraavat liikkeet: vapaana seuraaminen (johon kuuluu henkilöryhmä, joka pyörii ympyrää ja johon kuuluu myös yksi koira), liikkeestä istuminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, liikkeestä seisominen ja luoksetulo, nouto käyttöesineellä (esim. kenkä) ja ryömiminen. Lisäksi aina viimeisenä liikkeenä on eteenlähetys. Ja osana seuraamispätkää on kaksi laukausta ja lisäksi kentällä surraa häiriönä lehtienpuhalluskone

 

Ilmeisesti laukaukset eivät olleet aiheuttaneet Ykälle mitään reaktioita, kun auto oli kentän kauimmassa parkissa. Oli vielä viileä pilvinen sää niin ikkunatkin ja kontti oli kiinni. Viimeisen koirakon jälkeen, kun haettiin koirulit autosta lenkille, niin ihan leppoisan oloisia koiria siellä ootti

 

Kokeen jälkeen jäätiin hetkeksi yhden "käyttökoiralaisen" kanssa tottiskentälle reenimään. Ei ollut palkkoja mukana, joten Sinna sai lenkin jälkeen tyytyä autossa makoiluun, mutta Ykälle napattiin lenkiltä mukaan keppejä palkaksi