OIKEAA TUNNETILAA ETSIMÄSSÄ

Josepan hakuleiri järjestettiin 7.-9. toukokuuta Rääkkylän Koivuniemessä. Paikalla oli 10-15 koirakkoa, jotka jaettiin viikonlopun ajaksi kahteen ryhmään. Ryhmien kouluttajina toimivat Tiina Ridvall ja Ritva Kirjavainen. Hakumetsät olivat Pötsönlahdessa. Hakuilun lisäksi tottisteltiin pariin otteeseen ja otettiin yhdet esineruutuharjoitukset. Untuvikkoina osallistuimme 5,5 kuukauden ikäisen pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran Sinnan (Hollandroy Saskia) kanssa ensimmäiselle leirillemme Tiinan vetämään ryhmään. Mitä leiristä jäi käteen? Nämä ajatukset ovat aloittelijoiden näkökulmasta pureskeltuja asioita siitä, mitä opimme kouluttajalta ja muilta ryhmäläisiltä.

Hallinta, turhauma, saalis

Ridvallin koulutus pohjautuu positiiviseen vahvistamiseen: sitä saat, mitä vahvistat. Treenaamisen tulee olla kivaa ja palkitsevaa sekä koirasta että ohjaajasta. Koiran saama palkkio tuleekin rakentaa kiinnostavaksi. Näin esimerkiksi koirasta, jota vieraat ihmiset eivät kiinnosta, voi tulla hyvä ja motivoitunut hakukoira. Koiran vieteistä vahvin on saalisvietti, jota koiralla tulee vahvistaa. Koira tulee opettaa leikkimään ja sen kanssa tulee leikkiä niin, että koira varmasti palkkaantuu. Myös namipalkasta voi rakentaa saalispalkan: koira joutuu ”saalistamaan” ruuan liikkuvasta kädestä. Näin tuetaan samalla koiran aktiivisuutta.

Koiraa tulee aina palkita vain sen omasta aktiivisuudesta. Esimerkiksi maalimiehen ei tule houkutella koiraa, jos se on haluton lähtemään keskilinjalta. Maalimieheltä tulevaa apua käytetään vain silloin, kun koira osoittaa omaa aktiivisuutta pyrkiä maalimiehelle. Aktiivisuudesta palkkaaminen on tärkeää jo pennun kohdalla ja esimerkiksi aroilla koirilla. Koiralle tulee vahvistaa vain oikeaa eli aktiivista tunnetilaa. Mikäli koiraa houkutellaan tekemään jotakin, esimerkiksi menemään maalimiehelle, saatetaan vahingossa vahvistaa väärää tunnetilaa, esim. arkuutta tai jännittämistä. Pennuille ja aroille koirille haun harjoittelussa toimiikin hyvin seuraavanlainen harjoite. Maalimiehiä seisoo pienen välimatkan etäisyydellä molemmin puolin keskilinjaa. Kun koira ottaa kontaktin yhteen maalimiehistä, tämä aktivoituu: kehuu koiraa ja lähtee liikuttamaan saalistettavaa namipalkkaa. Koira saa saalistaa nameja liikkuvasta kädestä, jonka jälkeen maalimies passivoituu. Sama alkaa uudelleen, kun koira ottaa kontaktin toiseen maalimieheen. Kun hakuharjoituksia jatketaan, tulee pentu opettaa alusta pitäen siihen, että ohjaaja tulee maalimiehelle koiran löydettyä maalimiehen. Näin ollen koira oppii, että ukolla on kiva olla, eikä sieltä ole kiire pois.

Myös koiran itsenäistä työskentelyä tuetaan. Esimerkiksi ukolle lähetettäessä annetaan koiralle tilaa, eikä sen kuonoa esimerkiksi käännetä oikeaan suuntaan. Myös rullakoiran näytölle lähetyksessä koiran annetaan työskennellä itsenäisesti hakematta koiran kontaktia: ohjaaja kytkee koiran, seisoo suorana näyttämättä koiralle suuntaa ja antaa näytä-käskyn.

Mikäli pakotteita käytetään, tulee niiden olla tulokseen johtavia. Pakotteen tulee auttaa koiraa tekemään oikein. Esimerkiksi seuraamisessa poikittavalle koiralle annettu pieni kädellä läpsäisy koiran oikeaan lapaan/oikealle puolelle kuonon läheisyyteen toimii sekä pakotteena että ohjaa koiraa oikeaan suoritukseen. Pakote ei saa koskaan tulla ohjaajan suuttumuksesta, eikä ohjaaja saa lähteä koiran huonoon tunnetilaan mukaan (esim. hermostuneisuus tai ärtymys).

Pakotteita paremmin koiralle toimii, kun koira pääsee henkisesti pakottamaan itse itseään päästäkseen palkkaan. Tämä toteutuu seuraavalla yhdistelmällä: hallinta –turhauma – saalis, joka pätee lähes kaikissa lajeissa (esim. haku, tottis ja esineruutu). Turhaumassa koira patoaa eli keskittyy, jotta pääsee palkkaansa. Patoaminen saa koiran ”moottorin” käyntiin eli saa aikaan vietinnousun. Se haluaa todella suorittaa annetun tehtävän! Korkea vietti eroaa ”hökeltämisestä” juuri koiran keskittymisessä: koira ei ole säntäämässä sinne sun tänne, vaan sen ainoana tavoitteena on suorittaa oikein, mistä seuraa saaliille pääsy. Keskittymisen huomaa usein parhaiten siitä, kun koira lopettaa läähättämisen ja sen suu menee kiinni. Koiran viettitasoon liittyy kiinteästi koiran ärsykekynnys eli miten pienestä ärsykkeestä koira reagoi (matala ärsykekynnys = koira reagoi pieneenkin ärsykkeeseen). Ärsykekynnys on osin jokaisella koiralla synnynnäinen, mutta koiran korkeaa viettiä voi ja tulee kuitenkin vahvistaa. Korkeaa viettiä ei tule pelätä, eikä viettiä tule pyrkiä laskemaan koiraa rauhoittelemalla, vaan korkea vietti tulee tasata hallinnan kanssa. Korkea vietti ohjataan siis hallinnalla oikeaan tekemiseen, esimerkiksi seuraamiseen.

Oikean tunnetilan saavuttamiseksi sekä tottiskentälle että maastoon on olemassa erilaisia harjoitteita, joilla ei keskitytä tekniikkaan. Yhdessä treenissä ei voi paneutua kaikkeen, esimerkiksi viettiin (tunnetila) ja pomppimiseen seuraamisessa (tekniikka). Yksinkertainen viettiharjoitus on seuraavanlainen: 1. Koiraa pyydetään irrottamaan lelu (hallinta), 2. koira ei saa koskea leluun, vaan se vedetään hitaasti koiran edestä kainaloon (turhauma, jolloin koira patoaa eli keskittyy), 3. jonka jälkeen koiralle annetaan käsky, esimerkiksi sivu. Koiran patoaminen on aiheuttanut koiralle keskittymisen tilan ja vietinnousun, jolloin se suorittaa annetun tehtävän innolla. 4. Koiran toteltua käskyä lelu pudotetaan kainalosta (saalis). Ko. harjoite aloitetaan alkuun jättämällä vaihe 3. välistä, eli palkka tulee jo pelkästä oikeasta tunnetilasta (suu menee kiinni).

Haastavampi viettiharjoitus tottiskentälle on seuraavanlainen. Apuohjaaja pitelee koiraa liinassa eikä päästä sitä virpovan (lelua heiluttavan) ohjaajan luokse. Ohjaaja kääntyy selin koiraan ja lähtee kävelemään, mistä aiheutuu koiran patoaminen. Ohjaaja antaa seuraa-käskyn ja apuohjaaja päästää liinasta irti, jolloin vietikkääseen tunnetilaan saatu koira pyrkii hanakasti toteuttamaan annetun tehtävän päästäkseen saaliille. Osaava apuohjaaja on kyseisenlaisissa harjoitteissa korvaamaton!

Myös hakumetsässä tunnetilaa voi harjoitella. Esimerkiksi haamuja, pyrähdyksiä takarajalla ja peräänlähtöjä kannattaa ottaa, vaikka koira osaisi jo valmiita piiloja. Kyseiset harjoitteet ovat sekä vaihtelua treeneihin ja suoristavat koiran pistoja että nostavat koiran viettiä ja palkitsevat koiraa. Niillä voi myös testata osaako koira jonkin uuden asian, esim. kiintorullan käytön, korkeassa vietissä ollessaan. Ei kuitenkaan saa jäädä kiinni pelkkien haamujen tms. tekemiseen, vaan täytyy luottaa koiraan ja edetä harrastuksessa.

Yhdistelmällä hallinta – turhauma – saalis koiran itsevarmuus säilyy, vaikka toistoja tulisi useampia ennen lopullista onnistumista. Kuitenkin yhdistelmä ei käy kaikille koirille samoilla harjoitteilla. Esimerkiksi viettiä haettaessa haamujen käyttö yhdistettynä hallintaan voi saada jonkun koiran ”suojelemaan” itseään: koira kääntää katseensa pois ärsykkeestä, jotta kykenee hillitsemään itsensä, ettei ryntäisi suoraan ärsykkeelle (ärsykekynnys matala). Tällöin toiminta tulee selvästi katkaista välillä: käännetään koira toiseen suuntaan keskilinjalla ennen lähetystä. Osa koirista puolestaan purkaa ylimääräistä patoamistaan esimerkiksi haukkumalla tai ”ölisemällä”, jotta se kykenee edelleen toimimaan.

Esineruutuun vietinnostatukseen käy esimerkiksi seuraavanlainen harjoite. Koira seuraa jonkin matkaa ruudun keskustaan, minkä jälkeen se jätetään maassa paikallaoloon ja ohjaaja jatkaa vielä hieman matkaa (hallinta). Sen jälkeen ohjaaja heittää esineen syvemmälle ruutuun (turhauma). Ohjaaja palaa koiran luokse ja seuruuttaa koiran takaisin ruudun reunalle, jonka jälkeen lähetys (saalis). Myös esineruudussa tämänkaltaisia harjoitteita kannattaa välillä käyttää, vaikka koira osaisi jo etsiä. Pennulle/aloittelevalle koiralle harjoitetta voidaan käyttää jättämällä paikallaolo pois ja heittämällä esine suoraan koiran viereltä syvemmälle ruutuun. Pennun kanssa ensikosketus esineruutuun lähtee kuitenkin koiran palkkaamisesta, kun se ottaa kontaktia itse valitsemiinsa esineisiin, minkä jälkeen aloitetaan noudon harjoittelu purkaen nouto osiin ”takaperin” eli aloittaen irrotuksesta ja luovutusasennosta.

Ratkaisumalleja mahdollisiin eteen tuleviin kysymyksiin

Haukku- vai rullakoira? Haukkuilmaisu voi olla teknisesti helpompi opettaa kuin rullailmaisu. Kuitenkin haukkuminen vieraan ihmisen edessä oikeassa tunnetilassa vaatii koiralta aika paljon kanttia. Siinä mielessä rullailmaisu voi olla ”turvallisempi” tapa usealle koiralle.

Miten opettaa rullakoira? Rullailmaisu aloitetaan yleensä irtorullilla, jotta koira oppisi käymään maalimiehellä saakka. Irtorullilla harjoittelu kannattaa aloittaa kentällä, ja kun tuo- ja irroituskäskyt ovat kunnossa. Rullasta kannattaa tehdä saalis, vaikkei sillä leikitäkään. Saaliiksi tekeminen onnistuu seuraavasti. Koira lähetetään ukolle, jolla on rulla kädessään. Kun koira saapuu ukolle, lähtee maalimies viemään rullaa kädessään itsensä ympäri. Koira ”saalistaa” rullaa, kunnes maalimies on saanut koiran kiertämään puoliympyrän maalimiehen ympäri. Maalimies luovuttaa rullan koiralle koiran nenän osoittaessa takaisin keskilinjalle. Tällöin ohjaaja antaa käskyn ”tuo”. Irtorullilta kiintorullille siirrytään yleensä parin kuukauden-vuoden kuluttua. Kiintorullaa kannattaa pitää koiran kaulassa jo ennen kuin kiintorullalle on varsinaisesti tarkoitus siirtyä. Kun koira menee sitten maalimiehelle, jolla ei olekaan irtorullaa kädessään, se mahdollisesti itse nappaa rullan kaulastaan tai maalimies auttaa rullan koiran kaulasta sen suuhun. Maalimiehen tehtävänä on katsoa, että rullan säätö on sopiva (koira onnistuu saamaan rullan suuhun) ja että koira ottaa rullan oikeassa kohdassa suuhun eli vasta, kun koira on käynyt kunnolla maalimiehellä saakka.

Miten harjoitella tyhjiä? Tyhjiä harjoiteltaessa on pidettävä huoli, että koiran itsevarmuus säilyy eikä se koe epäonnistuneensa: ”Tyhjäkin on kiva juttu!” Itsevarmuuden säilyttämisessä käytetään avuksi koiran viettiä. Koira viedään hallinnassa keskilinjan toiselle puolelle ikään kuin se olisi tulossa tyhjältä. Koira jätetään maassa paikallaoloon ja ohjaaja siirtyy keskilinjalle. Ohjaaja kutsuu koiran keskilinjalle (esimerkiksi ”hyvin, täällä”) ja lähettää vauhdista koiran ukolle toiselle puolelle keskilinjaa. Näin koira saa heti vahvistuksen toiminnalleen. Täällä-käskyn voi myöhemmin jättää kokonaan pois, jolloin hyvin-käskyä voi käyttää myöhemmin kokeessakin koiran ohjaamiseen, kun ohjaaja kulkee keskilinjaa pitkin ottamatta kontaktia koiraan sen ollessa pistolla.

Mitä tehdä, jos koira tekee valeilmaisun umpipiilolla? Jos koira on tehnyt valeilmaisun tyhjällä umpipiilolla (esimerkiksi kevythäkki), voidaan käyttää seuraavaa harjoitetta. Kun koira tekee valeilmaisun umpipiilolla, käskee ohjaaja keskilinjalta käsin koiraa irrottamaan rullan suustaan/lopettamaan haukun. Kun koira tottelee, lähtee jonkin matkaa häkin takana valmiiksi piilossa ollut maalimies pakoon ja koira lähtee ukolle. Näin koiran itsevarmuus saadaan tässäkin harjoitteessa säilymään, mutta valeilmaisu tulee heti korjattua. Samalle treenikerralle kannattaa sisällyttää ukollisia umpipiiloja.

Miten saada rullakoira olemaan häiriintymättä liinan perässä tulevasta ihmisestä? Harjoituksissa koira lähetetään yleensä näytölle tyhjä hihna perässään roikkuen, jotta sen motivaatio ei katkea perässä hidastelevaan ihmiseen ja se saa työskennellä itsenäisesti. Kokeessa ohjaaja kuitenkin menee koiran perässä näytölle liinasta kiinni pitäen, joten koira tulee totuttaa myös siihen, ettei se häiriinny ohjaajasta. Myös tässä käytetään turhaumaa avuksi. Ohjaaja antaa koiralle näytä-käskyn ja lähtee koiran perään liinasta kiinni pidellen. Hetken päästä ohjaaja kuitenkin pysäyttää koiran liinalla ja samaan aikaan maalimies nousee ja lähtee pakoon. Koiran turhauma aiheuttaa sen, että koira patoaa eli keskittyy yhä kovemmin päästäkseen ukolle välittämättä häiriöstä takanaan. Koira päästetään ukolle irrottamalla ote liinasta. Koiralla tulee olla valjaat eikä pelkkä kaulapanta. Harjoitus vahvistaa koiran halua päästä ukolle entistä kovemmin hyödyntäen koiran korkeaa viettiä.

Miten saada pistot suoriksi esineruudulla? Koiran voi opettaa alusta alkaen tekemään suoria pistoja seuraavasti: ohjaaja lähettää koiran esineelle (koiran nähden heitetty esine tai myöhemmin valmis esine) jommastakummasta etukulmasta. Koiran tehdessä pistoa ohjaaja siirtyy keskemmälle linjalla, jonne myös koira palaa viistottain ruudulta ja josta seuraava lähetys tapahtuu suoraan kohti ruudun takalinjaa. Näin jatketaan, kunnes koira on käynyt pistoilla läpi koko ruudun/kaikki esineet ovat löytyneet. Koiralle ei tule tehdä lähetystä samalle reitille, jolta se on juuri edelliseltä pistolta palannut, sillä tällöin koira ei välttämättä irtoa syvälle: ”Tuoltahan minä juuri tulin!”.

Hyvä porukka, parempi mieli

Hyvän hakukoiran tekevät hyvä ohjaaja, maalimiehet ja keskilinjan apuohjaaja. Jokaisen koiran kohdalla otetaan huomioon, mistä koira palkkaantuu parhaiten. Kuitenkin jokainen maalimies on erilainen, eikä jokainen esimerkiksi leiki samalla tavalla. Leikkimisessä maalimiehen luona on hyvä kuitenkin ottaa myös huomioon, että koira saa treenin välillä rauhan, toisin sanoen koiran ei tarvitse tapella saaliista ”henkensä edestä”. Vetoleikit vieraan ihmisen kanssa voivat olla koiralla henkisesti liian raskaita, jolloin koira ei palkkaannu. Hyvä leikki maalimiehen luona pelkkien repimisleikkien sijaan voi olla esimerkiksi seuraava saalistusleikki: koira tarraa leluun, irti-käsky (hallinta), koira keskittyy (turhauma) ja lopulta pääsee jälleen ottamaan kiinni liikkuvan lelun (saalis). Myös tottiksessa apuohjaajalla on suuri rooli. Hän näkee parhaiten sekä koiran tunnetilan että teknisen suorituksen ja palkkaamisen oikean ajoituksen.

Hyvässä hakuporukassa ryhmän tavoitteet ovat selvillä ja kaikki treenaavat vuorossa olevaa koiraa. Harrastuksen ei tarvitse olla periaatteella kerran viikossa: edistystä voi hakea esim. treenaamalla kolmena päivänä putkeen ja pitämällä parin viikon tauon.  Jokaisen koiran yksilölliset harjoitukset tulee suunnitella etukäteen, eikä niissä kannata aina toistaa samaa vanhaa kaavaa. Myös tampattu/tamppaamaton hakualue tuo vaihtelua. Treenejä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon erilaiset rodut ja yksilöt. Eroja löytyy sen hetkisen tason lisäksi esimerkiksi nopeudessa, kestävyydessä ja vietissä. Rohkeus kokeilla uutta usein palkitaan! Virheitä ei tulekaan pelätä, sillä ne ovat tilaisuus ratkaista ongelma yhdessä ja päästä sitä kautta oppimaan uutta. Esimerkiksi tyhjien harjoittelua ei kannata aina vain siirtää hamaan tulevaisuuteen, vaan kohdata mahdolliset eteen tulevat epäonnistumiset rohkeasti. Ei se koira rikki mene, mikäli homma hoidetaan kunnialla loppuun, eli koira saa lopulta onnistumisestaan palkkion käyttämällä viettiään tavoitellun suorituksen saavuttamiseksi. Yhdessä tekemisen meininki koiran kanssa on tärkeää. Esimerkiksi jos koira ei löydä ukkoa, vaan palaa useamman kerran takaisin keskilinjalle, sitä ei missään vaiheessa toruta, vaan lähdetään yhdessä etenemään kohti piiloa, niin että koiralla on mahdollisuus onnistua.

Sekä hakumetsään että tottiskentälle tulee aina mennä ja poistua hyvässä mielentilassa. Tottiskentälle mennään ja poistutaan myös aina hallinnassa: leikkien, seuraten tai luoksetulolla. Luoksetulolla voidaan hyvin vahvistaa koiran itsevarmuutta kentälle saavuttaessa: koira jätetään kentän laidalle paikalla makuuseen, jolloin se saa rauhassa tarkastaa paikan. Koiran tulee myös aina päästä rentouttavalle metsälenkille vaativien treenien, joissa se käyttää viettiään, jälkeen.

Oma kokemus – miten tästä eteenpäin?

Leiri oli palveluskoiralajien vasta-alkajillekin kullanarvoinen kokemus. Leirillä sai hakuilusta kattavan kuvan, näki eritasoisia ja -tyylisiä koiria ja sai ratkaisumalleja mahdollisiin eteen tuleviin ongelmiin. Maalimiehinä pääsimme aitiopaikoilta tarkastelemaan kunkin koiran työskentelyä. Opimme itse huomattavasti enemmän kuin oma koiramme, ja näillä ohjeilla on hyvä jatkaa. Sinnan kanssa keskitymme haussa koiran omasta aktiivisuudesta palkkaamiseen. Tottiksessa jatkamme seuraamisen hiomista oikealle kohdalle ja pyrimme myös löytämään Sinnalle oikean tunnetilan treenaamiseen. Esineruudussa lähdemme rakentamaan alkua pala palalta, Tiinan ohjein.

Kouluttajana Tiina ottaa hyvin jokaisen koiran huomioon. Hän osaa soveltaa eri tavoin oppimiaan asioita koirakohtaisesti koiraa lukien, eikä vain tuputa asioita, jotka ovat hänen omille koirilleen toimineet. Hienoa oli myös se, kuinka hän antoi aikaa jokaisen koiran suorituksen purkuun koko ryhmän kanssa.

Leirillä vallitsi mukava tunnelma ja tekemisen meininki kivalla porukalla. Varmasti mennään leirille toistekin!