Aamupäivällä tottisteltiin jälleen Kaisan, Oilin ja Urhon kanssa. Sinnalle otettiin neljä pientä pätkää. Ekaksi perusasentoa ja 90 asteen käännöksiä Urhon tehdessä seuraamista samaan aikaan. Ihan mukavasti meni. Tokalla pätkällä eteenistumista ja luoksetuloa Oilin ollessa paikkamakuussa kauempana. Eteenistumiset alkuun oli ihan näpsäköitä, mutta sitten koitettiin ekaa kertaa yhistää eteenistuminen luoksetuloon. Jostain syystä Sinna ei nyt oikein tahtonut pysyä edes paikallaan istumassa, vaan karkasi pari kertaa Ja eteenistuminen luoksetulon päätteeksi ei oikein luonnistunut. Hyvä vinkki saatiin: ei vielä eteenistumista pitkään luoksetuloon, vaan asteittain pidentäen matkaa. Kolmantena pätkänä otettiin paikkamakuuta Urhon maatessa noin neljän metrin päässä. Arto palkkasi tiuhaan, eikä lähtenyt Sinnasta kauemmaksi. Kerran pääsi silti nousemaan  Tää oli eka paikkamakuu Sinnalle ulkona. Neljäntenä pätkänä otettiin kaksi eteenlähetystä, joka myös oli Sinnalle uusi juttu. Sinna oli mukana viemässä palkkakulhoa penkan vierelle, minkä jälkeen Arto vei Sinnan noin 10 metrin päähän ja eteen-käsky ja käsimerkki. Hyvin ampaisi palkalle. Toka kerta samoin, mutta matka oli lähempänä 20 metriä. Hyvähyvä! Tottiksen jälkeen Urho ja Sinna saivat taas kirmata pellolla.

 

Illalla käytiin nyt viimein tekemässä jälkiesineilmaisua kotipihalla. Kolme esinettä, joista ekalla ja kolmannella purkki, tokalla pelkkä kansi. Hyvin nappasi Sinna heti alkuun Tiian jälen, vaikkei siltä varsinaista jälestystä olisi tällä kertaa vaadittukaan Ekalla esineellä Sinna seisoi ja mietti tovin, mutta meni lopulta itse maahan. Sama kävi myös kahdella muulla esineellä, mutta niillä mietintä aika oli ehkä enää vain sekunti tai kaksi.

 

Sisällä harjoiteltiin vielä metalliesineeseen tarttumista (ikkunanavaaja). Ihan näppärästi meni.