Arto otti lenkin varrella Sinnan kanssa pari seuraamispätkää tällä kertaa risulla palkaten

 

Illalla harjoiteltiin kauniisti kaupan pihassa oottamista. Arton ollessa kaupassa Sinna oli kytkettynä kaupan koiraparkkiin. Tiia poistui Sinnan luota läheisen pylvään taakse ja vaivihkaa tarkkaili Sinnan käyttäytymistä. Ei mitään rähinöitä, vaikka ihan edestä lähti autoja. Ohi kulkeville ihmisillekään ei sanonut mitään, mutta vähän koitti vetää heitä päin. Tiia koitti ottaa Sinnan luo palaamista ilman Sinnan kohellusta. Muutaman kerran joutui kyllä palaamaan takaisin piiloon, kun Sinna hyppi hihnaa vasten Tiian tullessa lähemmäksi. Viimeisellä kerralla meni ihan ok, ilostusta löytyi, mutta hyppimistä ei juurikaan.