Iltapäivällä Arto ja Sinna tottistelivat kirkon parkkipaikalla. Lähinnä perusasentoa ja muutama kerta parin askeleen seuraamista sekä yksi maahanmeno. Ihan kivasti meni, jonkin verran otti häiriötä kovempi äänisistä ohimenevistä menopeleistä.

 

Illalla suunnattiin Lykynlammelle hakuilemaan. Sinnalle kuusi maalimiestä, joista eka pimeä, toka valoavulla, kolmas, neljäs ja viides pimeitä ja vipo valoavulla. Valoavut meni tosi hyvin ja se pimeä, joka oli samalla puolella kuin valot, oli kans hyvä. Toiselle puolelle pimeät sen sijaan meni vähän oudosti. Ekalla Sinna koitti vain poimia aiempien koirien maalimiesten jälkiä ja sitten meni tarpeilleen Viimeisellä pimeällä ko. puolelle puolestaan joku lintu piti ryminää ja Sinna suuntasikin pistonsa sitten sinne suuntaan pienen haukahduksen kera. Hajut veivät tänään vähän koiruleita sivuun muutenkin maalimiehistä: koirien piti hakea aika kaukaa haju, jota seurata maalimiehelle. Nämä saattoivat sitten olla viimeiset metsäreenit tämän vuoden puolella, kun harjoitukset siirtyvät varikolle. Paitsi jos saadaan vielä innokkaita kerääntymään metsään jonain extrailtana viikossa

 

Reenin jälkeen Sinnalla riitti leikkikavereita: Lulu-snautseri, Aapo-tervu ja sekarotuiset (saksari-grotsku-kultsu) 5,5kk siskokset Tilla ja Nana