Tänään oli Sinnan kolmas mätsäri Joensuussa. Pentukehään osallistujia oli huimat 21 koiraa. Sinnan parina oli toinen brindle, tanskandoggi Sinna sai sinisen tanskandoggin valmiimman kehäkäyttäytymisen vuoksi. Sinisten kehässä Sinski sijoittui neljänneksi yhdeksän koiran joukosta

 

Kyllä brindlet tietää, mistä niitä nameja oikein tulee..

 

  

 

 

Joensuusta ajeltiin kotia ja siitä Ukonkodalle Roukalahdelle. Hellesää ja hyvät ruuat Ajettiin auto parkkiin niin, että blokattiin toisten pääsy alueelle, jotta uskalsi laskea Sinnan itsekseen riekkumaan. Sinna sai pihalla kuitenkin yllätysvieraita.. Tiia ja Arto olivat sisällä kodassa laittamassa ruokia tulille, kun kuultiin innostuksen ininää. Sinnalle oli saapunut kaksi uroskoiraa kaveriksi kodan edustalle: seisoja ja sekarotuinen! Seisoja uikutti ihastustaan. Omistajaa ei näkynyt mailla halmeilla  Koirat viihtyivätkin seuranamme pidemmän tovin. Sinna otettiin sisään kotaan, ettei vaan lähde urosten matkaan. Kun ruuat oli tulilla, mentiin porukalla pihalle tutustumaan. Alkuun tutustumisleikki oli nuuhkimista ja sinkoilua sinne tänne. Sinna oli kuitenkin sitä mieltä, että kaksi riehakasta isoa urosta oli vähän liikaa ja päätti hymyillä pojille näyttäen nättiä hammasrivistöään. Otettiin neiti S takaisin kotaan, ettei tule kärhämiä, kun ei tosiaan koirien omistajaa paikalla edes ollut. Kun oli syöty, oli vieraat koiratkin jo kadonneet omille teilleen, joten päästiin Sinnan kanssa pelailemaan pallopelejä.

 

 

 

Koska sää oli mitä parhain, jatkettiin kodalta matkaa vielä Selkärannalle, jossa Sinna sai ihmetellä mm. veneen lastausoperaatiota. Sinna kävi myös kahlausoperaatiolla heittämässä villasukat ja -housut omatoimisesti järveen  Hienon hieno päivä, jonka päätteeksi Sinna nukahti samantien ja pitkästä aikaa kuului unista lutskutusta