Tiian tullessa töistä kotiin oli vastassa ovella yllättäen pikku-Sinna. Sinna ollaan jätetty vielä keittiöön päivien ajaksi, mutta ilmeisesti keittiön toinen ovi oli unohtunut auki tai sitten Sinna oli oppinut avaamaan sen Mitään tuhoja tai tarpeita ei onneksi ollut viidessä tunnissa kuitenkaan ehtinyt syntyä.

Lähdettiin Sinnan kanssa ensi töiksemme katsastamaan lammasaitaukselle saapuneet kunnan kesälampaat Aluksi Sinna hieman arasteli, sitten kävi nuuskuttamassa ja viimein olisi halunnut leikkiä. Paimennusviettiä ei Tiia ainakaan huomannut Sinnan ensikosketuksessa lampaisiin. Olisi joskus kiva käydä testaamassa paimennusta taitavampien osaajien kanssa Sinnan mahdollinen vietti. Toivottavasti tämän kesän aikana avautuu mahdollisuus!

Kuudeksi Tiia lähti Sinnan kanssa Tiian porukoiden kyydillä Ylämyllylle Pohjois-Karjalan Pelastuskoirien hakureeneihin. Olipa säätämistä! Tiian porukat lähtivät lenkille ja Sinna jäi autoon ja Tiialle jäi auton avaimet. Kuitenkin kun porukkaa alkoi kerääntyä paikalle, päätettiin, että vaihdetaan paikkaa jonkin matkan päähän autoilla. Ja Tiialla ei ole ajokorttia, puuh.. Sinnan kanssa hypättiin siis yhden pariskunnan ja heidän puolivuotiaan tervunsa kanssa samaan farmariin. Tiia ei lupautunut vannomaan, ettei Sinna voi saada jonkinlaista tuhoa aikaiseksi autossa (vaikkei koskaan ole mitään tuhonnutkaan). Niinpä tervupoika Aapo tuli takapenkille ja Sinna farkun takaosaan. Eipähän tuo Sinna ollut milläänsäkään uudesta matkustustavasta.

Sinna oli ensimmäisenä vuorossa hakuilemassa. Tiialla oli ollut valmiiksi hienot suunnitelmat, mitä tehdään: namirinki, jos se menee hyvin-> peräänjuoksu -> haamu ja jos se menee hyvin -> lopetus. Varasuunnitelma oli myös: jos namirinki ei mene hyvin -> uusi namirinki eikä muuta. Jos haamu ei mene hyvin -> loppuun vielä peräänjuoksu. Suunnitelma meni uusiksi. Muiden mielestä namirinkiä tehdään vain aroilla tai pidättyväisillä koirilla eikä Sinna sitä heidänkään mielestä ole. He ei ryhmässään myöskään käytä haamuja tai muita näköapuja alkuun, vaan opettavat heti ilmavainun tuuliharjoituksilla. Sinnalle tehtiin siis neljä tuuliharjoitusta. Maalimies meni metsään piiloon. Sinnan kanssa lähdettiin kulkemaan maalimiehen lähistölle, Sinna vapaana. Tiia ja osa porukasta tuli perässä. Kun Sinna sai itsenäisesti ilmavainun, pieni kehu ja ihmisjoukko suuntasi Sinnan nenun osoittamaan suuntaan rohkaistakseen Sinnaa etenemään. Kun Sinna sitten viimein löysi maalimiehen ja meni maalimiehen luokse, sai se nakkeja ja kehuja ja myös Tiia riensi maalimiehen luokse kehumaan Sinnaa. Sinnalle joutui syöttämään nakkeja niin kaukaa kuin käsi vaan ylsi, sillä pikkutyty meni maalimiesten päälle! On se rohkea! Mutta mielistelyäkin oli ilmassa.. Osan maalimiehistä Sinna vaikutti etsivän maavainulla Meidän pieni jälkikoira.. Sinna sai kehuja ahneudestaan ja työskentelyinnostaan

Arto liittyi joukkoon seitsemän jälkeen työpäivänsä päätyttyä. Päästiin maalimiehiksi ja muutenkin katseltiin touhua ja kyseltiin. Aikaa vierähti 2,5h, kun mukana oli noin seitsemän koiraa.

Kesäkuu vielä mietitään jatketaanko ko. ryhmässä. Kesäkuun ajan pyörii nimittäin tiistaisin vielä Josepan tottis (jota siis poikkeuksellisesti tänään ei ollut). Tänä aikana Sinna saa vielä kasvaa. Jospa ensi kuussa mielistelytkin olisivat vielä lisää vähentyneet. Mietintään laitetaan myös haun opetus tuuliharjoituksilla. Kun siitäkin on kuultu myös huonoja kokemuksia: koira ei välttämättä opi tekemään suoria pistoja, vaan haahuilee ympäriinsä etsien vainua. Mietintään menee myös, että kumpaa sitä sitten alettaisi Sinnan kanssa reenata: pk-hakua vai pelastushakua. Vaikka eipä noilla taida niin mahotonta eroa olla, vai onko? Meneekö "metsään" toisen haun kanssa, jos aloittaa toisen mukaan harjoittelemaan?

p.s. Sinnalla oli välillä jo hyvä maha, mutta hakureenin päätteeksi jälleen kuralla