Tänään Josepan ryhmässä oli Sinnalla aika puolitehoista toimintaa. Pennulle harjoitteet olivat vähän liian pitkiäkin, kun paikalla oli tällä kertaa niinkin monta kuin 12 koiraa. Siinä kestää jonkin aikaa, kun niin monta koiraa pujotellaan/ollaan ohitettavana Sinna lähtikin kesken reenin autoon odottamaan, kun Tiia ja Arto seurasivat reenit loppuun.

 

 

 

 

 

 

Illalla Sinna sai jäädä kotiin, kun lähdettiin Remen kanssa jätskeille Selkärannalle. On se Reme sellainen seikkailija

 

 

 

 

 

 

Aika laihaa kalakeittoa..

 

Sinnan iltalenkkitottistelut menivät taas huomattavasti paremmin. Namilla ohjattiin paikkaa paremmaksi seuraamisessa ja Sinnalla oli intoa