Maanantaista tiistaihin vietettiin itsenäisyyspäivää Ahvenisen möksällä. Sinnan "kaverina" siellä oli myös Viivi-kultainennoutaja. Eivät siis mitään ylimpiä ystäviä ole, mutta tulevat toimeen hyvin. Lähinnä antavat toistensa olla omissa oloissaan, välillä kävivät vähän jännittyneinä nuuskimassa neniä ja heiluttamassa häntiä. Pihalla Sinna yritti kutsua leikkiin. Jos ahtautuivat liian lähelle ihmistä (=mahdollisia rapsutuksia), saattoi molemmilta kuulua ärinää..

 

Tänään taas Polvijärvellä. Tottista hiekka(lumi)kentällä. Pitkän pätkän seuraamista, hyvä, mutta jossain välin alkoi kontakti katkeilla. Yhessä välissä tuli jännä häiriö, kun ohi meni nuorisoporukka, joka alkoi huutaa "tänne" ja viheltää. Tiialla meni sekunniksi pasmat sekaisin, kun luuli, että sieltä on joku irtokoira juoksemassa. Kerkesi kuitenkin kutsua Sinnan luokse (ennen kuin Sinna kerkesi miettiä lähtemistä) ja käskeä sen istumaan (Sinna ei juuri tuolla hetkellä ollut käskyn alla, kun oli saanut palkan pitkästä seuraamisesta). Mutta eipä siellä mitään koiria näkynyt. Poijjat vaan kiusallaan huuteli Sinskiä.. Siitä jatkettiin sitten seuraamista ja ei jäänyt Sinna muistelemaan häiriötä Seuraamisen jälkeen yksi eteenistuminen lyhyeltä matkalta ja sitten luoksetulo täydeltä matkalta loppuasennon kera, vauhdikkaita olivat! Eka yritys ihan vino, toka hyvä (kädellä ohjaten). Kaksi liikkeestä istumista, eka käsiavulla, toinen taisi olla ilman apua. Yksi liikkeestä (juoksusta) maahanmeno, todella hyvä! Loppuun yksi molemmin suuntainen hyppy puolimetrisen puomin yli. Hyvä!

 

Tottistelun jälkeen kauppareissu, Sinna pihalla oottaen. Jossain vaiheessa kuului rähäkkä, kun auto oli parkkeerannut koiraparkin eteen Huokasu.. Mitenhän tarkkoja ne bh-tuomarit on kaupunkiosuudessa.. Tiia tuli kaupasta ennen Artoa ulos ja ootellessa Sinna sai kontaktista namia aina kun parkkiksella oli liikettä. Eipähän siinä mitään ongelmaa ole.. Mutta onhan se pienestä koirasta pelottavaa, jos on YKSIN kiinni seinässä.. Toisaalta, voi olla jotain Sinnan kieroa huumorintajuakin moinen, sillä yleensä se päästää ihmiset tosi lähelle ja vasta aivan kohdalla rähähtää. "Böö!!! Säikähitpäs !"