Tänään oli Sinnan toka mätsäri: Josepan järjestämä match show Joensuussa Valintatalon parkkiksella. Pentujakin oli tällä kertaa osallistumassa varsin suuri joukko kahteen eri kehään jaettuna (pienet ja suuret rodut). Sinnalla oli vastassaan berni, joka vetäisikin punaisen nauhan ja Sinnalle jäi sininen. Muuten meni Sinnalla taas hienosti kehässä käyttäytyminen, mutta tuomaria piti vähän pakitella. Se oli kyllä varsin kummaa käytöstä Sinnalta, sillä muutoin tapahtuman aikana Sinna antoi monien uusien ihmisten käydä itseään mutistelemassa. Tiia sai tuomarilta vinkkejä, joilla saada Sinna seisomaan edustavammin. Sinnan jalat tulisi seistessä olla niin, ettei saman puolen etujalka ole takana ja takajalka edessä.. Katsotaan, miten käy ensi kerralla, josko sitä jotain tuli opittua Seitsemän koiran sinisten kehässä Sinna ei sijoittunut.

 

Aikaa tapahtumassa vierähti reilu pari tuntia. Unet autossa matkalla mökille tulivat siis tarpeeseen. Enossa mökillä Sinnan koirakavereina olivat tutut Nella-nöffi ja Viivi-kultsu. Nellan ja Sinnan kanssa käytiin kolmeen otteeseen mökin lähistön metsissä tutkiskelemassa. Nella heitti puoliksi jo talviturkinkin mökin edustalla lammessa, ojissa ja vesimontussa. Sinna uskaltautui vain nuuskimaan vierestä. Sinna sen sijaan heittäytyi hurjaksi hyppäämällä pari metriä leveän ojan yli - hyvin lensi ja vieläpä ilman vauhdinottoa!

 

 

  

 

P.s. Viikko ilman tarpeiden tekoa sisälle!