Viestissä tänään Sinnalle otettiin kolme pätkää. B:ltä A:lle ei ollut kovin pitkä matka ja suurimmaksi osaksi polkua. A:lta C:lle sen sijaan oli matkaa jo reilu puoli kilsaa ja reitti erkani polusta. Hyvin selvitti Sinna siirtymän. Viimeinen matka Sinnalle (C:ltä A:lle) otettiin innostavana. Varma juoksija Sulo lähti edelle ja Sulon kadottua näkyvistä Sinna suoraan perään. Hyvin juoksi ja siihen lopetettiin. Pikkuneiti oli A:lle päästyään näyttänyt jo aika väsyneeltä. Ykä juoksi hyvin B:ltä A:lle, muttei löytänyt A:lta C:lle toisenkaan yrityksen jälkeen. Toka yritys laitettiin aika heti Sulon lähdön jälkeen ja Ykä lähtikin hyvin ja hävisi näkyvistä, mutta palasi jonkin ajan jälkeen jalat aivan täristen takaisin A:lle. Arto jäähytteli Ykän ja sitten Ykä sai jäähä hengaamaan A-pisteelle. Sinnan kanssa lopetettiin siis kolmeen onnistuneeseen juoksuun, mutta muut koirat ottivat vielä yhden siirtymän ja kaksi matkaa. Kun ihmisväki palasi D-pisteeltä kohti A:ta, otettiin Ykälle vielä lyhyt lähetys A:lta. Hyvin tuli Tiialle, mutta takaisin lähti vasta kolmannella lähetyksellä (molemmilla kahdella ekalla yrityksellä kurvasi puskaan jotain haistelemaan ja maistelemaan ).