Eiliset tottistelut jäi tottistelematta, kun lähdettiinkin Enoon mökille.. missä Sinna ui ensimmäistä kertaa Eka uinti oli kyllä puoli vahinko, kun Sinna kurkotteli eilisiltana Arton ja Tiian perään laiturilta ja sitten humpsahti. Kovasti se oli kyllä tuloillaankin sieltä, että ei hirmu yllärinä tullut tuo pudotus. Nätisti Sinna osasi uida, etutassut eivät loiskineet vettä ollenkaan. Tänään kannettiin Sinna pari kertaa rantaveteen, josta se ui kivasti rantaan. Ei se sitten vielä kuitenkaan ihan itse tullut rannasta uimaan, vaikka muuten ilakoikin rannalla ja rantavedessä.

 

Aamupäivällä tehtiin jälki mökin viereiselle pellolle. Pituutta oli tällä kertaa noin 80-85 metriä, nakkeja välillä tiheässä, välillä harvemmassa. Sinnalla oli aika vauhti tänään päällä, jarrutella joutui. Väliin oli hienoja pätkiä, väliin touhotusta. Loppupalkkana oli aamuruoka, jonka söi vähän vahtien: pää nousi välillä kupista ja puhkui näkymättömille vaaroille

 

Jäljen jälkeen päästettiin Sinna irti hihnasta mökin pihassa, mutta pikkuinen suuntasikin suoraan takaisin pellolle jäljelle jääneiden makkaroiden pariin. Annettiin toisen mennä nautiskelemaan ja seurattiin kuistilta ja mökin sisältä ikkunasta. Näky oli aika uskomaton! Sinna aloitti omatoimisen jäljestyksen jäljen alusta Nenu maassa, keskittyneesti ja tositosi rauhallisesti Sinna eteni koko jäljen Välillä se pysähtyi kuuntelemaan lintujen kirkunaa ja pää nousi maasta, mutta oikeaoppisesti se jatkoi etenemistä vasta, kun laski nenun takaisin maahan  Jäljen loppuun päästyään Sinna aloitti vähemmän perusteellisen nakkien etsinnän edeten välillä jälkeä toiseen suuntaan ja sitten taas toiseen..

 

Reme järjesti "mukavan" toisenlaisen etsintäoperaation mökillä. Neljä ihmistä etsi Remeä mökistä ja vähän pihaltakin tänään vajaan tunnin ajan. Reme löytyi lopulta parvelta tyynyjen takana nurkassa olevasta nukkekodista  Pieniä jännityksen hetkiä Reme aiheutti eilisiltana myös taiteilemalla parven kaiteella..