Järkättiin eiliseksi Kaisan kanssa etsintäharjoitus muille Popekolaisille meillä. Jälkiä ja kaksi esineruutua tehtiin vanhenemaan jo maanantai-iltana. Tarina lyhykäisyydessään: "Kaksi kadonnutta maanantai-iltana. Mies oli niittänyt pihalla ja oli hävittänyt avaimet ja muuta arvokasta tavaraa joko niitylle tai tien toiselle puolelle metikön reunaan. Oli lähtenyt vara-avaimia hakemaan Paljakantien joko "alusta" tai "lopusta". Ei ollut kuitenkaan koskaan saapunut perille naapureihin. Vaimo oli lähtenyt etsimään miestään, mutta hävinnyt myös." Paikalla oli noin 8 koiraa (?). Osa pääsi tsekkailemaan edellisen illan jälkiä, yhdelle koiralle oli tiistaina tehty jälki, kolme koiraa etsi esineitä ja yhdelle koiralle oli toisen kadonneen löytö ilmavainutehtävänä (nosti kyllä myös menojäljen). Edellisenä iltana tehdyt jälet osoittautuivat aika hankaliksi, koirat kyllä merkkailivat hyvin ja suurin osa joitain pätkiä ajoikin.

 

Sinna ei päässyt hommiin, mutta keksi kyllä omaa tekemistä: turhan räkyttämistä