Torstain tottiksessa seuraamista, henkilöryhmää, jäävät ja noutoa. Seuraamisessa kontakti välillä katkeili ja henkilöryhmässä oli pakko tehdä pikkuvilkaisu. Muuten ihan hyvä. Jäävät vain kerran (istuminen ja maahanmeno), oli niin hyvät. Nouto loistavaa myöskin!

 

Perjantaina hakuilussa rullareeniä. Tiia oli ekana maalimiehenä, arveltiin jos se ois tutumpaa niin, kun on nyt tätä kotona kuitenkin paljon tehty. No, siinä kävikin sitten niin, että Sinna tyrkytti rullaa Tiialle Joten kuten saatiin pelittämään kuitenkin ja seuraavat kolme muuta maalimiestä "vieraita". Taisi mennä ihan ok, kerran tiputti rullan Arton jalkoihin, ja pimeässä Arto ei nähnyt koko rullaa, joten SInna otti oman tassun oikeuden käyttöön ja lähti näytölle. Palkattiin tuostakin ja uusi onnistunut suoritus vaan perään paikkaukseksi.

 

La-su oltiin Enossa mökillä. Lauantaina Arton siskon tekemä jälki (kiitos!), reilu 300 metriä (?), vanheni reilun tunnin, ainakin 4 kulmaa, neljä esinettä purkkeineen, jälennostomatka noin 10 metriä, kangasmetsä, yksi pieni ojan ylitys. Nosti aivan loistavan hienosti jälen. Ekaa esinettä ei merkannut mitenkään (tai sitten ei nähty, kun oli pimmeetä), annettiin mennä ohi, kun Sinnaa ohjannut Artokin kerkesi mennä jonkin matkaa jo esineestä yli. Tokalla esineellä pysähtyi ja meni hitaasti maahan. Kolmannella esineellä hidasti tahtia jo jonkin askeleen matkalta ja nenu pysyi ihan kiinni maassa... Mutta ei ilmaissut. Tähän sitten Arto vaati ilmaisun. Neljännen ilmaisi heti itsenäisesti. Ihan hyvää jälestystä, joitakin tarkastuslenkkejä piti tehä.

 

Lauantai-iltana Sinna sai kurkun pätkän seuraamispalkaksi. Tyty oli jo unilla ja tekeminen oli sen mukaista. Tassu ei meinannut millään nousta ja perusasennossa valui näkisin maate

 

Sunnuntaina Arto tottisteli pihalla patukkapalkalla. Seuraamista, jäävät ja luoksetulo. Innokasta! En muista onko luoksetuloa ennen otettukaan lelupalkalla loppuasennon kera, mutta suht suoraanhan tuo tuli ilman "namikäsiapuakin".