Ajeltiin Ahveniselle mökille aamupäivästä. Mökin pihalla Sinnaa oli vastassa Nella-nöffi. Tällä kertaa Sinnan pentu-hurjapäisyys oli karissut ja se esitti oikein kilttiä mielistelevää pikkukoiraa

 

 

 

Mielistely jatkui myös sisällä Viivi-kultsulle. Viivi otti kauniin käytöksen paremmin vastaan kuin Sinnan aiemmat härvellykset.

 

Kotimatkalla ihmisväki pysähtyi Joensuuhun syömään. Hienosti oli Sinna jaksanut autossa odottaa noin tunnin. Auto, turvavyönvaljaat ja viltti olivat kaikki säilyneet ehjinä ja luutakin oli koluttu vain vähän. Mitään ääniäkään ei kuulunut, kun lähdettiin tai palattiin autolle.

 

Illalla käytiin tekemässä pari nakkiruutua: ensimmäinen hiekkaparkkiksella lenkin varrella ja toinen kotikadulla. Eka meni paremmin kuin koskaan aiemmin, etsi nakkeja järjestelmällisemmin kuin ennen. Toinen ruutu sen sijaan meni hieman heikommin, pari hairahdusta nenulla ja etutassulla ruudun ulkopuolelle ja muutenkin meni välillä pyörimiseksi.