Viime viikolla teetätettiin paperikuviksi reilu 300 otosta ja nyt ripoteltiin muutama Sinnan "vauvakuva" ja Remen ja Ruun kuvat kehyksineen ympäri kämppää Vanhoja kuvia, joita ei aiemmin ole tullut blogissa julkaistua, on myös ripoteltu tähän blogsapäivitykseen

 

Kuva: Ulrika E.

 

Eilen otettiin kotosalla varmaan noin puolen minsan paikkamakuu. Sen pitempää pätkää ei olla vielä otettukaan ja tuokin oli tiuhan palkkaamisen kera. Sinna oli eilen pitkästä aikaa päivän yksin kotona, minkä jälkeen energiaa ja intoa riitti. Ko. energiaa Arto ja Sinna purkivat ulkona pieneen tottisteluun. Palkkana oli lumen heitto ilmaan Sinnan saalistettavaksi 

 

   

 

Tänä aamuna vietiin Sinna ja Remu pellolle leikkimään. Loppumatka Tiinalle mentiin canicrossaten - hieno juoksu Matkaa noin puoli kilsaa, hieman hiipui vauhti puolessa välissä, mutta kiihtyi taas loppua kohden, mutta ei stopannut muutoin kuin yhteen pihaan olisi mennyt jotain tätiä moikkaamaan Ikävästi pellolla tarttuivat lumet tassujen pohjiin

 

   

Tästä saat ja tästä! Jäitpäs kii!

 

Illalla otettiin sisällä taas jälkiesineilmaisua. Kuuden kepin rykelmä kulki olkkarista keittiön kautta makkariin. Kahden kepin alla oli pelkkä kansi, muissa purkit. Ekalle kepille Sinna meni maahan aivan liian aikaisin. Arto kehui, mutta kannusti Sinnaa vielä eteenpäin, niin hienosti ilman apuja meni maate myös oikealle kohalle. Muilla kepeillä maahanmenot tulivat oikeaan kohtaan ja ilman apuja, mutta olivat taas hyvin hitaita. Mitähän tuon koiran päässä liikkuu, kun se jää tuumailemaan? Onko muilla ollut tuota samaa "onkelmaa"? Onko se vaan vielä epävarma, että pitiköhän tässä varmasti mennä maahan vai eikö palkka ole houkutteleva vai mikä? No, ehkä tuo on kuitenkin parempi kuin sähellys

 

 

p.s. Viikonloppuna muuten kuultiin, että se voi johtua saalisvietistä, että nuori koira lähtee väärään suuntaan törmätessään hakumetsässä hajuun. Sinnallekin kun on käynyt näitä tapauksia, että kovalla tuulella se lähtee selvästi ilmavainun saatuaan maalimiehestä pois päin hajun mukana juoksemaan. Nuoren koiran "ongelma" jälellä puolestaan voi olla, että se kulman jälkeen vaan posottaa suoraan ja kiihdyttää vauhtia. Se höpelönä luulee, että nyt tässä on jälen tekijä loikkinut menemään pitkillä harppauksilla