Eipä ollut 20 asteen pakkasessa naruhiihtämään eksynyt eilen kuin myö Voi tosin olla, että muut olivat ennättäneet jo pienen lenkin heittää ja lähteä, sillä tällä kertaa mentiin tarkoituksella vähän myöhässä, että vältytään ruuhkalta.
Otettiin Sinnalle vetoa kaksi kertaa stadikan ympäri (2xvajaa 400 m). Pieni alamäki jätettiin edelleen kuitenkin välistä, mutta pieni ylämäki otettiin kokeilun alle. Voi Sinna-rukkaa, kun joutuu kärsimään ihmisväen säheltämisestä liian monen liikkuvan osan kanssa Ekassa lähetyksessä mm. Sinna pääsi joustonaruineen hätäkoukusta irti, kun jotenkin onnistui nykäisemään niin lennokkaasti. Tiia ei monet huput päässään edellä jäniksenä hiihtäessään kuullut Arton huutoa, vaan huomasi Sinnan vasta, kun se oli juossut irrallaan jo vierelle. Uusi yritys ja sitten päästiin liikkeelle. Vähän yritti mutkissa oikoa, kun eihän koiruli tajua, että latupohjaa pitäisi mennä, eikä saa pyyhältää lyhintä reittiä kentän poikki Reilussa puolessa välissä stadionin rinkiä otettiin väliin vapautus ja hetken patukkaleikit ja sitten matka jatkui mäen päälle saakka. Eipähän tuossa Sinnan vetämisessä huomannut mitään eroa verrattaen tasamaan ja ylämäen välillä Mutta itse kyllä huomasi, miten paljon helpompaa hiihto koiran kanssa on kuin ilman, varsinkin ylämäessä Toinen kiekka stadionin ympärin otettiin toisin päin, eli Arto jäniksenä ja Tiia Sinnan perässä. Jälleen otettiin välivapautus puolessa välissä kiekkaa. On tää kyllä kivaa, ja varmaan kivempaa vielä sitten, kun oppii olemaan säheltämättä kaiken maailman vempeleiden kanssa..
Sinnan iltalenkin ja Remen "käytäväkeikan" jälkeen palatessamme sisälle, laittoi Tiia tottuneesti Ruun häkin kiinni. Hetken kuluttua piti ihmetellä, että mitä se Sinna pöhisee Ruun häkille ja menee leikkiinkutsuasentoon häkin edessä No, syy selvisi hampaiden pesun jälkeen: Tiia oli vahingossa sulkenut myös Remen Ruun kaveriksi Ruun häkkiin
Kommentit