Pudotetun esineen noutoa tänäänkin aamulenkillä. Neljä toistoa, tällä kertaa matkat jokaisella vajaa 50 metriä. Ekalla lähetyksellä mäki oli välissä, joten ei näköyhteyttä. Sinna ampaisi liikkeelle hyvin ja selvästi tiesi, mitä on tekemässä. Mäen päällä iski kuonon maahan ja tarkastuksen jälkeen totesi, ettei täällä mitään ole ja kääntyi seisomaan kohti Tiiaa neuvoja hakien. Uusi esine-käsky ja Sinna jatkoi epävarmasti matkaa, kunnes huomasi esineen, jolloin korvat painui niskaan ja vauhti kiihtyi sekunnin sadasosassa sataseen. Yhtä innokkaasti myös toi esineen. Seuraavassa lähetyksessä mutka peitti näkyvyyden esineelle ja jälleen sama reaktio hetken edettyään: ei täällä ole? Ja taas korvat niskaan ja kiihdytys, kun esine tuli näkyviin/nenään. Kolmannella toistolla taisi nähdä esineen jo lähetyksestä ja vauhti oli koko matkan aivan valtava - liiankin kova, sillä Sinna teki niin lujan uukkarin esineellä kääntyessä, ettei esine tarttunutkaan hampaisiin mukaan, vaan pikkukoira paineli Tiiaa kohti tyhjin suin. Kesken juoksun Tiia huusi uuden esine-käskyn ja tyty lähti uudelleen hakemaan esinettä. Ja taas oli vauhti aivan liian kova takas tullessa, kun eihän se esine suussa pysynyt, vaan putosi kerran vielä matkalle Neljäs kerta toden sanoo: jälleen mutka peitti näkyvyyden, mutta juoksi silti suoraan esineelle ja palautti hienosti Tää on kyllä Sinnasta niiiiin hauskaa Ja tää on niin helppoa tehä! Harmi, kun etsintäkokeessa pitäisi osata jotain muutakin

 

p.s. Pitää näköjään pitää nuo matkat alusta saakka aika pitkinä, niin ei tuu tuota ongelmaa, että ei täällä ole, kun hetken on juossut. Sinna ei kuitenkaan enään mikään pikkupentu ole, jolle pitäisi alottaa ihan tosi helpoimmasta päästä.

 

p.p.s. Nää postaukset nyt menee tuonne esineruutu-kategoriaan, kun ei kehtaa tälläiselle "pikkujutulle" omaa kategoriaa pistää.