Hakuiltiin tänään Lykynlammella. Sinnalle otettiin alkuun kaksi normihaamua, sitten yksi siirtyvä haamu ja loppuun ääni. Ekat haamut meni tosi nappiin, vaikka toisena maalimiehenä oli Sinnalle aivan uusi ihminen, jota Sinna ei edes keskilinjalla ennättänyt nähdä Kolmannelle ukolle lähetyksessä Sinna meni eka tarkastamaan keskilinjalla seisoskelevat ihmiset, sitten kaarsi aika pitkiä reittejä löytäen lopulta ukolle. Ei välttämättä ollut nähnyt haamua sittenkään.. Viimeinen ääni meni kivasti taas

 

Hienosti on Sinna tällä viikolla osannut olla päivät kotona mihinkään kiellettyyn hampaitaan upottamatta, vaikka joka päivä ei olla keretty tehdä hirveästi ja Tiia ja Arto on pitkien työpäivien jälkeen olleet välillä vähän väsyjä. Keskiviikkona kävi niin, että nukahdettiin kaikki kuuden aikaan ja tokkurassa herättiin iltakympiltä Ei kun vaan ohtalamput päähän ja Vainolammen metsään juoksuttamaan Sinski-pieni vapaana, jotta enimmät päivän aikana kertyneet höyryt kaikkoaisivat.. Nyt tulee kyllä viikonloppu tarpeeseen!