Eilen ja keskiviikkona koirulit oli Arton äitillä muutaman tunnin hoidossa. Keskiviikkona koirat oli olleet nätimmin (vähän vain haukkuneet telkkarin nelijalkaisille), mutta eilen Sinna oli ollut aikamoinen jääräpää: pitänyt mölyä yläkerran portin edessä päästäkseen meiän perään ja neljä kertaa karannut ko. portista alakertaan ja ollut uppiniskainen talutettaessa takaisin ylös Ykä oli osannut käyttäytyä paremmin, mitä nyt alkuun oli noussut ikkunoita vasten tähyilemään meiän perään.

 

Eilen illalla hakuilemaan rauniolle. Porukka jakautui kahtia ja Arto meni Ykän kanssa mehtäporukkaan ja Tiia Sinnan kanssa raunioporukkaan. Ykälle metässä neljä maalimiestä: Arto kuletti Ykää hihnassa, kunnes Ykä merkkasi maalimiehen, minkä jälkeen lähetys. Nami toimi paremmin palkkana kuin lelu, oli ilmeisesti nälkä. Ykä taisi väsähtää tämän illan reenistä jonniin verran, kun illalla nukahti jopa ennen Sinnaa ja olkkarin matolla sätki umpiunessa makaava koiruli

 

Sinnalle reenin alkuun irtorullan tuontia kentällä. Aluksi jäi pussailemaan maalimiestä ennen kuin tarrasi rullaan ja lähti kiikuttamaan Tiialle. Tiialle tämä oli eka kerta harjoitella rullan tuontia (Arto hoitanut tämän puolen aiemmin), joten unohtui ottaa kunnon luovutus. Eli rulla vaihtui lennosta patukkaan. Uusi yritys ja hyvin lähti Sinna taas tuomaan rullaa, mutta pudotti aina muutama kymmenen senttiä liian aikaisin. Hyvin kuitenkin nosti rullan aina uudelleen ja toi hitusen lähemmäs, kun Tiia pakitti. Ko. harjoituksen jälkeen rauniolla kolme maalimiestä, joista kaksi oli piilossa jo valmiiksi, kun Sinna tuotiin alueelle. Hyvä lähetys alueen reunalta ja Sinna eteni kohti 2. maalimiestä. Röykkiökasan päältä Sinna kuitenkin ilmeisesti sai yhtä aikaa hajun molemmista maalimiehistä ja pyöri ja hyöri sen vuoksi jonkun aikaa. Hyvin teki töitä kuitenkin koko ajan. Kun Sinna sitten lähti takaisinpäin aluetta (pois päin toisesta maalimiehestä), ohjasi Tiia omalla liikkeellään Sinnaa lähemmäksi 1. maalimiestä. Hyvin reagoi Sinna Tiian liikkeeseen, mutta sai kuitenkin taas vahvemman vainun toisesta maalimiehestä ja eteni uudelleen sinne ja löysi 2. maalimiehen raollaan olevasta vähän maan pintaa korkeammalla olevasta kaapista  Palattiin sitten aluetta vähän taaksepäin ja uuden lähetyksen jälkeen löytyi maalimies nro. 1 betonirenkaan sisältä, jonne Sinna hienosti selviti reittinsä. Tällä välin kolmas maalimies piiloutui alueen toiselle reunalle ja sitten Sinnan lähetys alueen keskialueelta. Sinna eteni tuota pikaa betonilaatoille ja pujahti yhden laatan alle. Pitkään aikaan ei pentulista näkynyt eikä kuulunut mitään ja Tiia miettikin, että pitäisikö jo kutsua Sinna pois. Mutta sitten ryömikin betonilaattojen toiselta laidalta Sinna ja kolmas maalimies ylös  Kehut eivät olleet kuuluneet laattojen alta maan pinnalle asti, joten Sinna oli jo jonkin aikaa hengannut maalimiehellä löydettyään "maan alaisen reitin" ukolle