Oltiin perjantaista sunnuntaihin Tuupovaarassa pelastuskoirien jälkileirillä, kouluttajana rajamies Keijo Rautanen. Perjantaina oli tarkoitus vain suunnitella lauantain ja sunnuntain touhuja, mutta päästiinpähän tuota sitten ihan hommiinkin jälkitarhan parissa. Eli pellolle tehtiin kahteen eri kohtaan koko konkkaronkan voimin harhajälkiryppäät ja nuiden harhojen yli meni sitten jälki. Sinnalle vieraan tekemä jälki vajaa 100 metriä, välillä namia välillä ei, kaksi esinettä. Ei oikein koiruus keskittynyt. Harhat tarkasti ok ja piti huolta omasta jälestä, mutta "tuulen vuoksi" kulki välillä jälen sivussa. Ekasta esineestä ois posottanut surutta yli, Tiia vaati ilmaisun, tokan ilmaisi vähän paremmin, mutta taisi siihenkin vaatia jonkin moisen stoppauksen. Lopussa namikasa. Kommenttia sai kehnosta keskittymisestä ja kuulemma vaikeasti koulutettavimpia koiria vietin vähyyden vuoksi.

Lauantain aamupäivän jälkenä metsäjälki, joka poikkesi tien laitaan, takas metsään, sitten ihan tielle (kova hiekkatie) saakka ja takas metsään. Sinnalla ei ole nuin kovalle alustalle tehty jälkiä aiemmin. Hyvin nosti jälen ja hyvin ilmaisi ekan esineen (purkki alla). Ajoi hyvin jälkeä tien sivussa, mutta esine jäi täysin merkkaamatta (perässä tulijat huomasi sen). Hienosti selvitti jälen jatkon takaisin metsään, mutta sinne taisi jäädä taas yksi esine.. Kun jälki tuli metsästä tielle auton ajouralle, joutui Sinski vähän tarkastelemaan, mutta jälesti sitten hyvin. Arto stoppasi tiellä olevalle esineelle, Sinna jäi seisomaan ja vasta aika pitkän ajan jälkeen meni maihin. Ilmeisesti hajut veti vähän liian aikaisin takaisin metsään, joten oikaisi vähän ja tuli viimeiselle esineelle esineen hajua paikantaen. Jäi itse seisomaan esineelle, en muista menikö maihin käskystä vai itse. Sai palautetta, että pitää jälestä hyvin huolta, ei tehnyt liian isoja tarkistusympyröitä, selvitti itse kovalla alustalla jälen jatkamisen, mutta vietti ei riitä esineilmaisuun (ekan ilmaisi hyvin, kun siinä vielä viettiä riittää).

Lauantain toka jälki keskittyi esineilmaisuun + kulmiin. Malliltaan porrasjälki (suoraa, esine, suoraa, 90 kulma, suoraa, esine, suoraa, 90 kulma....) Olikohan esineitä 8, yksi jäi metsään (Sinna meni kuulemma puun väärältä puolelta ko kohdassa). Nosti taas jälen hyvin. Yksi kulma vedettin aivan överiksi, muut aikalailla hyvät, loppua kohden parani, kun Tiia sai ohjeeksi hidastaa vauhtia. Mutta ne esineilmaisut. Ekan taisi ilmaista jäämällä seisomaan, käskyllä maahan. Tokassa saattoi joutua stoppaamaan ja olisi mennyt käskyllä maahan, mutta kun... Kataja tökkäsi takamukseen! Meni maihin vasta, kun Tiia meni esineelle. Loput esineilmaisut siten, että kehu, kun ilmaisee esineen jäämällä seisomaan, kehuen luokse ja Sinna menee itse maahan, kun Tiia menee esineen luo kyykkyyn. Loppua kohti tosiaan parani ja ihan tyytyväinen sai olla tähänkin jälkeen kuten aamuiseenkin, mutta kommenttia sai pehmyydestään (kun kataja tökkäsi) ja Tiian tehtävänä on tosiaan hidastaa enemmän ja sopivasti sekä vaatia että tukea ilmaisuissa.

Sunnuntaiksi osa oli tehnyt yön yli jälkiä. Sinnalle kuulemma voisi tehdä myös, kunhan saa taas jälkikauden alkuun alle vähän lisää kokemusta talven jälkeen. Sunnuntain jälki Sinnalle oli varsin haastava. Aurinko porotti ja metsä oli kuivaa, joten hajua ei välttämättä ollut hirmuisasti. Alkoi metsästä, meni kovan hiekkatien yli, lenkki metsässä, takaisin tien varteen, takaisin metsään, takaisin tien varteen, takaisin metsään, tien yli, toiselle puolelle metsään, tien varteen, metsään, tien varteen, loppui metsään. Esineitä kuusi. Jälen nostosta alkaen oli vähän haparoivempaa menoa kuin lauantaina. Nosti kuitenkin ok ja eteni kivasti tien yli ja toisella puolella metässä eka esine, jonka ilmaisi jääden seisomaan. Ekan metsäpätkän jälesti ihan hyvin, tien varressa taisi tulla vähän ongelmaa. Toisella tien ylityksellä yritti samaa ratkaisua, kuin äsken oli ollut, eli että jälki jatkuisi tien suuntaisesti, mutta sai sitten hajun metsän puolelta tien toiselta puolelta. Toisella puolella tietä metsässä tuli sitten enempi hankaluuksia. Koira seisoi monet kerrat kieli roikkuen polvissa ja näytti siltä, ettei työn teko enää maistu. Kävi välillä ojassa juomassakin. Kadotti jälkeä, mutta sai kuin saikin siitä jossain välissä kiinni oikaisten kuitenkin viimeisen tiepätkän kokonaan. Sinnuli vaikutti niin väsyltä, että sitä oli tosi vaikea lukea. Silloinkin, kun se oli jälellä, se vaan jolkotteli kieli roikkuen.. Arto sai kommenttia, että pitää kehua enemmän esineillä ja Sinna sai kommenttia väsyydestään. Toki pitkä viikonloppu takana (koirat autossa myös yöt ja Sinna kun tunnetusti vahtii autoa, niin voipi olla vähän rankkaa..) ja keli tosi lämmin..

Leirin loppupuolella kouluttaja kysyi, tehdäänkö jollekin koiralle vielä jotain. Sanottiin, että turha tehä Sinnalle, kun se on niin väsy, mutta kysyttiin vinkkiä palauttelevalle jälelle sitten kotona tulevalla viikolla. Kouluttaja sanoi, että palautteleva jälki pitäisi tehhä siinä heti, jos aikoo, ja siinä punnitaan koiran väsymys.. Kyllä pelastuskoiran pitäisi jaksaa.. Sinnalle päätettiin tehhä viettiä nostattava pikkuharjoitus. Riitta leikki Sinnan kanssa ja pakeni sitten lelujen kera metsään Sinnan nähden. Sinna kiepautettiin auton taakse ja Riitta teki pienen jälen metsään ja jäi jälen päähän. Jälkeä ei vanhetettu vaan Sinna heti jälen alkuun ja jälki-käskyllä liikkelle. Olisi toki lähtenyt hakemaan ilmavainulla, kun eihän sillä ole jälelle tehty tälläisiä harjoituksia, haussa ainoastaan. Ei kuitenkaan päässyt etenemään kuin nenu maassa. Hyvin selvitti reitin ja sai palkaksi leikkiä eka Riitan kanssa, sitten Arton. Ei siis ollut ihan sippi koira.

Loppuanalysoinneissa saatiin ohjeeksi avata "sitä vähäistä viettiä", mitä Sinnalla on esim. juuri näillä jälillä, joissa maalimies jälen päässä (mieluiten vieläpä oma ihminen). Lisäksi tulisi tehdä jälkiä, joissa kulmat ja esineet merkattu krepein, jotta koiraa vai tarvittaessa tukea (saa itseluottamusta, kun ei pääse tekemään niin pahoja virheitä). Yksi neuvo oli kyllä myös ottaa uusi koira näihin pelastushommiin.. Nooh, ehkä siitä ei pelastuskoiraa tule, mutta harrastusta kuitenkin jatketaan. Sinna on kuulemma kuitenkin hyvä jälkikoira (nenän käyttäjä) ja se saa jälestyksen kautta varmasi itseluottamusta muihinkin lajeihin. Saatiin myös kommenttia, että hyvin ollaan saatu Sinna pelittämään jälellä ottaen huomioon vietin vähyys ja koiran pehmeys (toisin sanoen ei anna ohjaajan tekemiä virheitä anteeksi). 

Leiri antoi siis paljon ajattelemisen aihetta, vaikka viettikestävyyden ongelmat ovatkin kyllä olleet hyvin tiedossa jo ennestäänkin. Se kuitenkin tuli uutena, että vietti ei ehkä riitä jälestykseenkään, kun sitä on ajatellut, että jälkeä voi ajaa vähäisemmälläkin vietillä. Ja kyllähän Sinna ajaakin ja usein tosi hyvinkin, mutta se vietin määrä punnitaan sitten ongelmanratkaisutilanteissa (esineillä, väsynyt koira, kuumuus jne). Hieno viikonloppu oli joka tapauksessa! Naama ruskettui ja kiva oli nähdä taas eri koulutusvaiheen koiria töissä!