Sinna on tällä viikolla aloittanut vuoden ensimmäiset pyörälenkit ja hyvin on mennyt. Lenkeillä on muistuteltu oikee, vasen, oota ja mennään käskyjä.

 

Tiian ollessa eilen työreissulla Arto ja Sinna kävi tottistelemassa Popekon vuorolla. Ekassa pätkässä hyppyä. Jossu piti Sinnaa kiinni ja Arto heitti palloa ja siitä hyppyjä ees ja taas pallon perässä. Tokassa pätkässä ekaksi seuraamista. Alku meni vähän pieleen, kun lopun eteenlähetyspalkka vietiin samaan aikaan Sinnan nähden ja samalla Sinnan olisi pitänyt keskittyä tekemiseen. Alun sähellyksen jälkeen ihan hyviä käännöksiä. Ja sitten eteenlähetys, johon valmistelevana vähän rinnan taputusta. Ampaisi kuin tykin suusta ja meni perille saakka, mutta vähän joutui etsimään lopuksi palkkaa, kun se ei niin hyvin näkynyt penkan reunalta.

 

Tänään Sinna pääsi salireissulle mukaan eli oottelemaan salin seinustalle, kun Tiia ja Arto kävivät vääntämässä lyhyen saliohjelman (puolituntia). Välillä käytiin vilkaisemassa, onko kaikki ok. Ja olihan Sinnalla. Vaikka joku koira haukkui kauempana, tyty piti suunsa supussa ja lähinnä istuskeli rauhassa. Nätin odottelun jälkeen pääsi vapaana riekkumaan lumipallojen perässä salin takana.

 

Huominen ja sunnuntai vierähtää Saksanpaimenkoiraliiton paikallisosaston järjestämässä tottisseminaarissa maneesilla, missä kouluttajana tottis- ja suojelukouluttaja sekä maalimies Teemu Parviainen. Sinnalle tarkoituksena ottaa noutoa, luoksetulon loppuasentoa, seuraamista ja jotakin jäävän alkeita. Myös vireeseen olisi tarkoitus kysellä jotain vinkkiä, pentuli kun tuppaa monesti käymään vähän tuulella Holskumaista? Toivottavasti jotain potkua Sinnasta sentään irtoaa, tänään se on ollut aika sippi?

 

Iltaruualla varmaan reilusti yli kolmen minsan paikkamakuu syöttäen yli puolet ruuasta kädestä paikkamakuun aikana. Meni lonkalleen, mutta muuten jaksoi makoilla ihan rauhassa ilman aikomustakaan nousta.